ETUSIVU

KIPU

OSTEOPATIA

HOITO

HERMOSTO

LUUSTO/
RUSTOT/
NIVELET

KENELLE

ITSEHOITO

LINKIT

 


KIPU 

Kivun käsite on laaja. Yksinkertaistaen voidaan todeta, että kipuaistimus on signaali siitä, että kehossa jokin on vialla. Toisaalta kaikki vaivat eivät aiheuta kipua. Kipuaistimus/-viesti on keholle tärkeä, koska sen perusteella keho ”päättää” mitä ja miten kivun aiheuttaja (esim. ruhje, tulehdus) korjataan ja poistetaan.

Kivun syitä ja kiputuntemuksia on monta eri laatua. Kipu on monesti syynä asiakkaan hoitoon hakeutumisessa. Ellei kipu muutamassa päivässä itsestään helpota, onkin syytä aina selvittää kivun aiheuttaja, eikä antaa kivun kroonistua ja levitä. Kaikkiin kipuihin ei aina löydy lääketieteellistä selitystä.

Hoidon kannalta on joskus hankalaa, että kipusignaali on myöhässä. Näin saattaa olla esim. nivel- ja rankaongelmissa. Rakenteitten jäykistymistä ja muutoksia on jo voinut tapahtua ennen kuin vaivapaikka antaa kipuviestin. Silloin hoitokin on isotöinen ja vaatii aikaa.

Tuki- ja liikuntaelinten osalta osteopaatti pystyy kliinisillä testeillä usein määrittämään kivun aiheuttajan ja hoitamaan vaivan manuaalisella käsittelyllä. Mutta usein on myös tilanteita, jolloin vaivat vaativat lääketieteellisen tutkimisen ja hoidon, ja silloin osteopaatti suosittaa asiakkaalle lääkärin konsultaatiota. 

Tarkoituksenani ei ole käydä läpi tutkimusmetodeja, mutta alla on pari esimerkkiä kivun monimuotoisuudesta.
Asiakkaan valittaessa kipua jossain, on muistettava, että kivun sijaintipaikka ei ole diagnosointiväline. Kipu voi olla heijastekipua,
joten kivun aistimiskohta voi johtaa harhaan - testit kertovat kivun aiheuttajan. Esim. kun triggeri (aristava piste lihaksessa) tai tulehtunut limapussi on kivun aiheuttaja, voi kivun sijaintipaikka olla jopa puolen metrin päässä aiheuttajapisteestä. Epäkäslihaksen yläosan triggeri tekee epämiellyttävän ohimopäänsäryn - aiheuttaja on hartian päällä, kipu ohimolla.
Toisena esimerkkinä voisi mainita asiakkaan hartiakivun, joka ei testeissä kuitenkaan provosoidu missään liikkeessä tai palpoinnissa, mutta ilmenee ja pahenee rasituksessa. Tällöin on syytä epäillä vaivan sydänperäisyyttä, ja vaiva vaatii lääketieteellisen tutkimuksen.